Alibudjetointi – vastuullista taloudenhoitoa vai pään painamista hiekkaan?

Alibudjetointi – vastuullista taloudenhoitoa vai pään painamista hiekkaan?

Strutsien väitetään laittavan päänsä hiekkaan vaaran uhatessa. Oikeassa elämässä strutsi juoksee karkuun tai potkii uhkaajaansa. Voisimmeko me ihmiset oppia jotain strutseilta?

Kunnissa on menossa talousarvioiden valmistelu. Seuraavan vuoden menot on saatava sopimaan annettuihin kehyksiin. Monissa kunnissa on samassa yhteydessä tehty myös periaatepäätös, että verot eivät saa nousta. Raamien laatijat kuvittelevat tietävänsä parhaiten, mihin kunnalla on varaa ja mihin ei. Usein he omasta mielestään kykenevät myös ennustamaan, kuinka paljon kuntalaiset tulevat sairastamaan ja tarvitsemaan sote-palveluita. Usein jää huomioimatta, että väki vanhenee ja palvelutarpeet kasvavat.

Johtavilla viranhaltijoilla on poliitikkoja paremmat tiedot siitä, mitä kuntalaiset todella tarvitsevat ja kuinka paljon määrärahoja eri toimintojen turvaaminen vaatii. Liian usein nämä viranhaltijat joutuvat puun ja kuoren väliin todetessaan, että palveluja ei pystytä turvaamaan annettujen määrärahojen puitteissa. Erilaisissa kyselytutkimuksissa on tullut ilmi, että vähintään joka viides johtava sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltija myöntää tehneensä tietoisesti alibudjetin.

Lailla turvattujen sote-palvelujen saamatta jääminen on kova isku niitä tarvitseville. Alimitoitettu budjetti on myös henkilökunnalle riski. Kun kasvavia palveluita pitää tehdä samalla henkilöstömäärällä, jolloin henkilöstö venyy äärirajoille asti, jossain vaiheessa joku katkeaa. Esimerkiksi kotihoidossa, jossa käyntimäärät ovat nousseet huomattavasti suhteessa henkilöstömäärään, ovat sairauspoissaolot nousseet. Monissa muissakin kasvavissa palveluissa on sama ilmiö. Usein ei säästösyistä oteta sijaista, jolloin sairauskierre on varmaa.

Kenellä on vastuu alibudjetoinnista? Onko se virkavastuulla toimivalla viranhaltijalla vai päättävillä poliitikoilla? Viranhaltijaa kohtaan voidaan käynnistää kurinpitotoimet virkavelvollisuuden rikkomisesta, mutta näin ei voida toimia poliitikkojen kanssa. Poliitikkojen vastuu punnitaan vaaleissa. Mikäli viranhaltijat syyllistyvät tällaiseen menettelyyn, kyseessä on virkavelvollisuuden rikkominen. Joskus on esitetty jopa vaatimuksia siitä, että tällaista menettelyä varten säädettäisiin rikoslaissa omat pykälät ja silloin nimikkeenä olisi perusturvarikos.

On jälleen mielenkiintoista nähdä toimivatko viranhaltijat strutsin tavoin? Löytyisikö joku rohkea potkija, joka uskaltaisi puolustaa sote-palveluja tarvitsevia kansalaisia?

Silja Paavola, puheenjohtaja, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer