Kuntien palvelutieto yhteen paikkaan yhden kerran

Kuntien palvelutieto yhteen paikkaan yhden kerran

Kansalaisneuvonta neuvoo kysyjiä kaikissa julkisissa palveluissa, siis myös kuntien palveluissa. Vai pitäisikö sanoa erityisesti kuntien asioissa, sillä paitsi että ovat paljon kysyttyjä, ovat myös aika työllistäviä. Kunnilla on paljon palveluita mutta toisaalta ne ovat keskenään samanlaisia, eikö? Periaatteessa ovat juu, palveluilla vain voi olla erilaiset nimet tai saman nimisille palveluilla erilaiset toteutustavat tai asiakaskunnat tai ne on liitetty eri palvelukokonaisuuksiin. Eri kunnissa ne on voitu osoittaa eri hallintokuntien tehtäviksi eli organisaatiolla hakeminenkaan ei aina toimi. Ja lopuksi ne palvelut löytyvät kunnan sivulta vähän eri paikasta ja eri tavalla kuvattuna kuin naapurilla.

Yksittäistä kuntalaista tämä monimuotoisuus ei ehkä niinkään rassaa koska harva meistä on jatkuvasti usean kunnan kanssa tekemisissä ja kotikunnan palveluista voi vielä pysyä kursseja käymättäkin perillä. Sen sijaan palveluneuvojan kokemukset yhden kunnan palveluista eivät pädekään naapurin palveluihin vaan on syytä mennä aina ihan paikan päälle eli kunnan sivuille katsomaan miten asiat ovat.

Meille poikkihallinnollista neuvontaa harrastaville on kuitenkin näkyvissä valoa. Valo on nimeltään Palvelutietovaranto (PTV) ja sen tuottaa valtiovarainministeriön ja Väestörekisterikeskuksen KAPA-hanke. Tänä kesänä voimaan tulleessa ns. Kapa-laissa sanotaan, että tähän tötteröön kunnatkin sitten jatkossa pistävät kuvauksensa palveluistaan. Tötterössä pitäisi olla jo valmiina pohjakuvaukset yleisimmistä palveluista, joten niitä ei tarvitse eikä pidäkään keksiä uudestaan. Muutenkin vertailtavuus eri kuntien palveluiden välillä helpottuu, joten voisi kuvitella muunkin kirjavuuden vähentyvän.

Kysymys ei ole taas uudesta rasitteesta kunnille, koska pitäähän ne palvelut joka tapauksessa jonnekin kuvata. Jatkossa kunta voi hakea omat palvelunsa omilleen sivuilleen tai vaikka esitteisiinsä PTV:stä. Kun palvelujen perustiedot ovat vain yhdessä paikassa, vältytään monistumisen tuomilta synkronointimurheilta. Erilaisten tilastojen ja vertailujen laadinta helpottuu. Ja me palveluja neuvovat saamme kuun taivaalta, koska oikea tieto on yhden PTV-haun päässä.

Palvelutietovarannon ensimmäinen tuotannollinen versio tuli käyttöön 17. elokuuta ja nyt sen oikeasti voi ottaa käyttöön. Eli kunnat: kipin kapin liittymään PTV-organisaatioksi ja muodostamaan omaa PTV-prosessia. Kertakirpaisu ja ilo pitkäksi aikaa!

https://esuomi.fi/palveluntarjoajille/palvelutietovaranto