9Lives on tärkeä kumppani hyvinvointialueille nyt ja tulevaisuudessa

Henrik Tuulos, 9Lives5.9.2023

Moni tietää 9Livesin ambulansseista tai koronatestauspisteistä. Ensihoidon ja potilassiirtojen lisäksi autamme asiakkaitamme kotihoidossa, henkilökohtaisessa avussa ja hengityshalvaushoidossa eri puolilla Suomea. Hankittuamme Stella Kotipalvelut Oy:n toiminnot vuoden 2021 loppupuolella, meistä on tullut yksi maamme merkittävimmistä kotiin tuotavien hoitajapalvelujen tarjoajista.

Julkisen sektorin kanssa teemme tiivistä yhteistyötä.
Hyvinvointialueilla tapahtuu nyt isoja muutoksia ja maatamme kurittavat hoitajapula ja ruuhkautuneet päivystykset. Samaan aikaan kotihoidon tarvitsijoiden määrä jatkaa kasvuaan.

Nämä trendit ja alan haasteet ovat toimijoille yhteisiä. Julkinen puoli ei pärjää yksin, niin kuin ei yksityinenkään. Molempia tarvitaan ja kaikenkokoisille toimijoille on tilaa. Markkinan avautuminen useille tuottajille on tulevaisuutta.

Yli 3 000 ammattilaisen ja kattavan kaluston voimin 9Lives pystyy joustavasti skaalaamaan toimintaansa. Isona talona meillä on vakaa asema markkinoilla. Työntekijöiden keskuudessa meillä on hyvä ja joustavan työnantajan maine. Pitovoimamme on hyvä ja yksi vahvuuksistamme on se, että tarjoamme hoitajille vaihtoehtoja ja urapolkuja.

Sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla 9Lives toimii rohkeana uudistajana. Koronapandemian käynnistyessä pystytimme uuden koronatestausliiketoiminnan nopeasti tyhjästä. Modernien työkalujen avulla pystymme auttamaan ihmisiä keskitetysti, nopeammin ja tehokkaammin.

Meillä on esimerkiksi täysi valmius tarjota kotihoitoa myös etäpalveluna asiakkaillemme. Etähoito ei täysin korvaa kotikäyntejä, mutta osa hoidosta pystytään järjestämään etänä. Näin käyntejä voidaan toteuttaa moninkertainen määrä siihen verrattuna, että hoitaja matkustaa paikan päälle jokaisen asiakkaan luo. Välimatkoihin käytettävä aika pystytään keskittämään hoitotyöhön.

Kotihoito on yksi kokonaisuus, joka on hyvin ulkoistettavissa yksityiselle kumppanille. Keskusteluissa on tullut esiin, että julkisella sektorilla ollaan koko ajan kiinnostuneempia myös etähoidon mahdollisuuksista. Etähoidon käyttöönotto vaatii hyvinvointialueilta rohkeutta uudistua, ja autamme tässä mielellämme.

Tervetuloa keskustelemaan kanssamme Kuntamarkkinoilla osastolle 0C7. 9Livesin palveluihin voit myös tutustua lisää osoitteessa www.9lives.fi.

Henrik Tuulos, kotihoidon liiketoimintajohtaja