Haavoittuvassa asemassa olevien kuntalaisten palveluiden tulevaisuus hyvinvointialueilla

Sininauhasäätiö, Leena Rusi29.8.2022

Järjestöillä on perinteisesti ollut keskeinen rooli marginaaliryhmien, kuten asunnottomuutta kokevien sekä päihde- ja mielenterveystaustaisten henkilöiden palveluiden tuottajina. Tätä roolia ei tulevaisuudessakaan tule unohtaa, vaan pyrkiä luomaan entistä tiiviimpi yhteistyö hyvinvointialueiden, kuntien ja järjestöjen kesken.

Haavoittuvassa yhteiskunnallisessa asemassa olevien kuntalaisten palveluiden turvaaminen jatkossa edellyttää yhä tiiviimpää ”yhteen hiileen puhaltamista” sekä monipuolisten ja tarpeenmukaisten palveluiden kehittämistä. Marginaaliryhmistä puhuttaessa on tärkeää kiinnittää huomioita palvelupolkujen joustavuuteen eri toimintojen ja toimintaympäristöjen välillä. Sosiaali-, terveys- ja hyvinvointipalveluiden käytön pitäisi olla kuntalaisille helppoa ja sujuvaa sekä mieluiten ”yhden oven periaatteella” toimivaa.

Haavoittuvien ryhmien palvelut vaativat aukottomien palveluketjujen lisäksi tehokasta palveluihin ohjaamista ja yhteistä näkemystä siitä, mitä eri palveluilla tavoitellaan. Tällä tavoin eri yhdyspintojen toiminnalliset aukot, päällekkäisyydet sekä mahdolliset tiedonkulun haasteet voidaan parhaiten taklata.

Jotta järjestöjen rooli keskeisenä toimijana säilyy, tulee niiden erityispiirteet huomioida mahdollisimman varhaisessa vaiheessa hyvinvointialueiden strategian määrittelyprosesseissa. Palveluiden sisällön suunnittelun ohella on tärkeää määritellä eri organisaatioiden rajapinnat ja tarpeet muun muassa hallinnon, rahoituksen, tietojärjestelmien ja tilojen osalta.

Puhuttaessa erityisryhmien palveluiden tuottamisesta kenties suurimmaksi kysymysmerkiksi nousee rahoitus ja sen järjestämisen haasteet hyvinvointialueilla. Kunnat ovat perinteisesti tukeneet järjestöjen toimintamahdollisuuksia omien avustusmuotojensa kautta tai hankkineet palveluja ostopalvelusopimusten turvin.

Koska rahoituspohja suurella todennäköisyydellä muuttuu, tarvitaan kumppanuuksia eri järjestötoimijoiden, kuntien ja hyvinvointialueiden kesken. Pelkona on, että erityisesti monialaista tukea tarvitsevat henkilöt, kuten pitkäaikaisasunnottomat, putoavat entistä syvemmälle palveluverkon ulottumattomiin.

Tiivis ja kattava sopimuksen varaisiin kumppanuuksiin perustuva yhteistyö eri toimijoiden ja kuntien kesken tulee olemaan lähes elinehto palveluiden säilymiselle. Järjestöillä on jo vuosien kokemus ja osaaminen kohdata kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia henkilöitä.