Archinfo / SAFA / ATL

Archinfo:

Archinfo on vuonna 2013 toimintansa aloittanut arkkitehtuurin tiedotuskeskus. Archinfon tavoitteena on vahvistaa arkkitehtuurin yhteiskunnallista merkitystä ja tehdä rakennetusta ympäristöstä monipuolisesti kestävämpää. Lisäksi Archinfo tekee suomalaista arkkitehtuuria ja arkkitehtiosaamista tunnetuksi kansainvälisesti.

SAFA:

Suomen Arkkitehtiliitto SAFA on suomalaisten arkkitehtien ammatillinen ja aatteellinen yhteisö, joka toimii aktiivisesti arkkitehtuurin ja laadukkaan elinympäristön puolesta. SAFAan kuuluu valtaosa Suomessa opiskelevista ja työskentelevistä arkkitehtiopiskelijoista ja arkkitehdeista, jotka toimivat laajasti erilaisissa tehtävissä yksityisellä ja julkisella sektorilla.

ATL:

Arkkitehtitoimistojen liitto ATL on suomalaisten arkkitehtitoimistojen edunvalvoja ja työnantajaliitto. ATL:ään kuuluu noi 230 arkkitehtitoimistoa, joissa työskentelee noin 2000 arkkitehtia. ATL haluaa auttaa jäseniään tekemään hyvää ja vastuullista arkkitehtuuria taloudellisesti kannattavasti.

Kumppanin verkkosivu:


https://www.archinfo.fi/

Terveisiä Kuntamarkkinoiden osallistujille

"

Arkkitehtuuri luo hyvinvointia elinympäristöömme. Hyvä suunnittelu on avainasemassa kuntien kehittämisessä niin vastuullisuuden, viihtyisyyden kun taloudenkin kannalta. Archinfo, SAFA ja ATL järjestävät kuntamarkkinoilla kaksi tietoiskua, joista ensimmäinen käsittelee laadukkaan arkkitehtuurin merkitystä ja mahdollisuuksia erikokoisten kuntien identiteetille ja kehitykselle. Toinen tietoisku käsittelee arkkitehtuurin alalla tunnistettua
osaajapulaa sekä toimia arkkitehtipulasta johtuvan kaavoituksen ja rakennusvalvonnan ruuhkautumisen ehkäisemiseksi tulevaisuudessa. Tervetuloa mukaan keskustelemaan!

"

Ota Yhteyttä


Paavo Foley
Viestinnän ja tapahtumatuotannon koordinaattori
Archinfo Finland
0449746109
paavo.foley@archinfo.fi

Osasto: 3S38

Kumppanin ohjelma

Laadukas arkkitehtuuri on investointi kuntien tulevaisuuteen

Archinfon, SAFA:n ja ATL:n järjestämä tietoisku käsittelee laadukkaan arkkitehtuurin merkitystä ja mahdollisuuksia erikokoisten kuntien identiteetille ja kehitykselle.

Arkkitehtuuri luo hyvinvointia elinympäristöömme. Hyvä suunnittelu on avainasemassa kuntien kehittämisessä niin vastuullisuuden, viihtyisyyden kun taloudenkin kannalta. Arkkitehtuurilla sitoutetaan asukkaat kotikuntansa paikalliseen identiteettiin ja toisaalta myös viedään pieniä kuntia maailmankartalle.

Laadukkaat arkkitehtuurihankinnat myös lisäävät kiinteistöjen arvoa ja houkuttelevat yrityksiä, investointeja ja työpaikkoja alueelle. Laadukasta suunnittelua tarvitaan uudisrakentamisen ohella myös kuntien olemassa olevan rakennuskannan ylläpitämiseen, korjaamiseen ja muuntamiseen uutta käyttöä varten.

Miten arkkitehtuurin kautta voi rakentaa kasvua kunnille? Keskustelemassa ovat Mia Toivanen Kira-foorumilta, Tomi Timonen Pudasjärven kunnasta sekä Juha Vihma Swecolta.

Tervetuloa mukaan kuuntelemaan ja keskustelemaan!

Keskiviikko 13.9.2023
11.30 - 11.50
A3.2

Arkkitehtuurin alan työvoimapula uhkaa kuntasektoria – miten varmistaa maankäytön ja kaavoituksen toimivuus tulevaisuudessa?

Archinfon, SAFA:n ja ATL:n järjestämä tietoisku käsittelee arkkitehtuurin alalla tunnistettua työvoimapulaa sekä toimia pulasta johtuvan kaavoituksen ja rakennusvalvonnan ruuhkautumisen ehkäisemiseksi tulevaisuudessa.

Pula arkkitehtuurin alan osaajista uhkaa pahentua tulevina vuosina. Ammattilaisia tarvitaan erityisesti vaativiin maankäytön ja korjausrakentamisen tehtäviin

Tuoreen selvityksen mukaan kaikista suurin työvoimapula on kuntasektorilla. Yli 40 prosenttia nykyisistä kunta-alan arkkitehdeistä on jäämässä eläkkeelle tällä vuosikymmenellä. Lähes 70 prosentissa kunnista työvoiman saatavuus on heikkoa jo nyt, ja noin 40 prosentissa kunnista se haittaa jopa toiminnan jatkuvuutta. Rakennusvalvonnasta vajaa kolmannes näki henkilöstön määrän kasvavan tulevaisuudessa. Maankäytön ja kaavoituksen osalta lähes puolet kunnista arvioi työvoiman tarpeen kasvavan.

Miten varmistaa maankäytön ja kaavoituksen toimivuus tulevaisuudessa? Aiheesta keskustelemassa on Helka-Liisa Hentilä Oulun yliopistosta, Anna-Leena Seppälä ympäristöministeriöstä sekä Vantaan kaupungin entinen kaupunkisuunnittelujohtaja Tarja Laine.

Tervetuloa mukaan kuuntelemaan ja keskustelemaan!

Torstai 14.9.2023
11.00 - 11.20
A3.3