Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun shortlistan esittely ja palkintojen jako

Hyppää mukaan kokemaan kanssamme paikkakuntien parhaita markkinointiviestinnän paloja! Tarjolla mm. villasukkia, paluumuuttajabongarit, salarakas ja maailman
onnellisin ihminen.

Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailu kokoaa vuosittain Suomen kuntien ja seutujen markkinoinnin tekijät oppimaan hyvistä käytännöistä kilpailuun osallistuvien töiden avulla.
Tämän kilpailun hyväksi koetut käytännöt ovat vapaasti hyödynnettävissä kuntien markkinoinnissa ja viestinnässä.

Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailuun 2022 osallistui neljäkymmentä kilpailutyötä, joista kymmenen valittiin shortlistalle. Kilpailutöistä näki selvästi, että kuntamarkkinointi on kehittymässä vahvemmin strategiaa tukevaksi ja edistäväksi toiminnaksi. Moni kilpailutyö sisälsi pitkäjänteistä suunnitelmallisuutta, joka etenee strategiatasolta aina käytännön markkinointitekoihin.

Seuraavat shortlistalle valitut työt esitellään seminaarissa:

1. Murtaudu kehän ulkopuolelle, Janakkalan kunta
2. Paluumuuttajabongarit Jyväskylän kaupungin ja yritysten osaajarekrytointikampanja, Jyväskylän kaupunki
3. Viinikanniemi asumisen järvihelmi Nokialla, Nokian kaupunki
4. Orivesi suomen villasukkapääkaupunki, Oriveden kaupunki
5. Pohjolan rengastie, Oulun Matkailu Oy
6. Salaa rakas Yyteri, Porin kaupunki
7. Luonnostaan luontomatkailun helmeksi, Rautavaaran kunta
8. Save Salla/Salla 2032, Sallan kunta & House of Lapland
9. Rakkauden taidetta – tunteen kautta Tuusula tunnetuksi, Tuusulan kunta
10. Maailman onnellisin ihminen, Vaasan kaupunki ja Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK

Seminaarin aikana selviävät myös kilpailun voittajat ja yleisön suosikki. Tilaisuuden päätteeksi juhlistamme voittajia kuohujuomalla. Loppuun on varattu aikaa keskustelulle ja verkostoitumiselle. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Tutustu tarkemmin shortlistalle valittuihin töihin osoitteessa: https://innokyla.fi/fi/kokonaisuus/kuntamarkkinoinnin-sm-kilpailun-shortlista-2022/toimintamallit

Ajankohta:

Keskiviikko 14.9.2022
14.00 - 16.00

Tila:

A3.23

Aihealue:

Kuntaliiton ohjelma
Viestintä ja markkinointi

Puhujat:

Ulpu Aho,Villasukkakoordinaattori,Oriveden kaupunki
Leena Forsén,Viestintäpäällikkö,Vaasan kaupunki
Leena Joutsenniemi,Viestintäpäällikkö,Janakkalan kunta
Mari Kattelus,Markkinointipäällikkö,Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK
Joona Kokkonen,Elinvoimajohtaja,Rautavaaran kunta
Jenni Koponen,Tiedottaja,Oriveden kaupunki
Heidi Lampsijärvi,Viestintäsuunnittelija,Janakkalan kunta
Paula Miettinen,Viestintäpäällikkö,Tuusulan kunta
Laura Niitymäki,Markkinointipäällikkö,Nokian kaupunki
Tuula Palojärvi,Hanke- ja elinkeinokoordinaattori,Rautavaaran kunta
Erkki Parkkinen,Kunnanjohtaja,Sallan kunta
Päivi Penttilä,Asiantuntija,Oulun matkailu Oy
Henri Ruotalainen,Kunnanjohtaja,Rautavaaran kunta
Irene Suhonen,Yrityskoordinaattori,Oriveden kaupunki
Suvi Vuojolainen,Markkinointipäällikkö,Jyväskylän kaupunki

Järjestäjä:

Kuntaliitto, Viestintä