Koulu vuokramallilla vai omaan taseeseen?

Perttu Aikkila, Toivo Group Oyj11.9.2024

Kouluinvestoinnin ollessa kaupungille tai kunnalle ajankohtainen, on yhä useammin pöydällä yhtenä vaihtoehtona kohteen toteuttaminen vuokramallilla. Nykyisin löytyykin useampia toimijoita, joilla on kyky tarjota esimerkiksi uudisrakennuksena toteutettavaa koulua tai päiväkotia mallilla, joka sisältää kohteen suunnittelun, rahoituksen, toteutuksen, vuokraamisen sekä tarvittaessa ylläpidon. Tämä malli mahdollistaa sen, että kunta tai kaupunki voi keskittyä tilojen omistamisen sijaan ydintehtäviinsä, eli laadukkaiden palveluiden tarjoamiseen asukkailleen.

Keskusteltaessa eri hankintamallien ominaisuuksista korostuu valitettavan usein se, että ymmärrys vuokramallin taloudellisista tekijöistä on suhteellisen suppeaa hankintoja ohjaavissa elimissä. Varsin yleinen ajattelutapa on se, että suoraviivaisesti lasketaan yhteen esimerkiksi 20 vuoden vuokra-ajan aikana maksettavat vuokrat mietittäessä vuokraamisen kustannusta sen sijaan, että otettaisiin rahan aika-arvo huomioon diskonttaamalla. Rahan aika-arvon huomioiminen voikin lisätä vuokramallin houkuttelevuutta. Joka tapauksessa ennen päätöksentekoa tulee tehdä tarkka analyysi eri hankintamallien ominaisuuksista. Haluamme osaltamme tarjota tähän asiantuntemustamme.

Toivo on suomalainen pörssiyhtiö, joka omistaa ja vuokraa asuntoja erityisesti pääkaupunkiseudulla ja Pirkanmaalla. Nyt Toivo on laajentanut liiketoimintaansa myös yhteiskuntakiinteistöjen pariin ja tarjoaakin yksityisen sektorin lisäksi vuokraratkaisuaan myös kunnille, kaupungeille ja hyvinvointialueille kautta maan. Toivon tiimiltä löytyy osaamista niin kasvatuksen, asumisen, palveluasumisen tilojen kuin erilaisten toimitilojen toteuttamisesta.

Toivolla on vahvaa osaamista myös rakennustuotannosta, eli kykenemme hallitsemaan koko projektin: suunnittelu, rakentaminen, rahoitus, vuokraus ja ylläpito onnistuu kauttamme. Hallitsemalla tätä kokonaisuutta kustannukset pysyvät kohtuullisina ja kykenemme tarjoamaan kilpailukykyistä vuokrahintaa asiakkaillemme ja pystymme pitämään kaikki tarvittavat langat käsissämme loppukäyttäjän parhaaksi ja laadukkaan kohteen varmistamiseksi.

Tule tapaamaan asiantuntijoitamme Kuntamarkkinoille osastolle 3S17 ja keskustelemaan investointitarpeistanne.