Nuorten yrittäjyys vahvistaa kuntien elinvoimaa

Anu Raappana, LUT-yliopisto 3.9.2024

4H:n ja LUT-yliopiston toteuttama tuore tutkimus osoittaa, että nuorten yrittäjyydellä on merkitystä kuntien elinvoimaisuuden rakentamisessa. Nuoret muun muassa tuottavat palveluja, joita kunnassa ei muutoin olisi ja toimivat paikallisten yritysten alihankkijoina. Lisäksi nuoret tuottavat palveluja alueella toimiville kolmannen sektorin toimijoille ja houkuttelevat toiminnallaan paikkakunnalle myös matkailijoita.

Tutkimushankkeessa on analysoitu yritysten toimintakertomuksia elinvoiman näkökulmasta. Tämä nuorten itse tuottama aineisto paljastaa monisyisiä vaikutusketjuja sekä monenlaisia kytköksiä kuntien elinvoimaan. Kuntien kannattaakin kiinnittää huomiota nuorten paikallisiin yrityksiin, sillä yritykset vaikuttavat laajalle ja niiden verkostot ulottuvat pitkälle oman kunnan rajojen yli.

4H-järjestö on merkittävä nuorten harrastustoiminnan järjestäjä Suomen kunnissa, ja vapaa-ajan yrittäjyyden mahdollistaminen on yksi toiminnan muoto. Suomessa toimii vuosittain noin 2 300 4H-yritystä, joiden yhteenlaskettu liikevaihto ylittää 3,7 miljoonaa euroa* vuodessa (* 4H:n toimintatilastot vuodelta 2023). Tämä osoittaa, että kyseessä on merkittävä liiketoiminta ja yhteiskunnallisesti vaikuttava toiminta monella eri tasolla.

4H-yrittäjät ovat pääasiassa 13–18-vuotiaita. Yrityksen voi perustaa yrittäjyyskurssin suorittamisen jälkeen aina 29 ikävuoteen asti. Erityisesti yrittäjyyden alkuvaiheessa nuoria tukevat vapaaehtoiset 4H-yritysohjaajat, jotka saavat koulutuksen 4H:lta. Yritysohjaajat tarjoavat tukea, keskusteluapua ja palautetta.

4H-yrittäjyys on oppimisympäristö, jossa oivalletaan, innostutaan, kokeillaan ja opitaan tekemällä. Onnistuminen ja joskus myös epäonnistuminen ja takapakit ovat osa 4H-yrittäjyyttä, ja juuri siksi se on vaikuttava oppimisen ympäristö. 4H-yrittäjyyden lähtökohtana on aina nuoren oma halu kokeilla yrittäjyyttä sekä nuoren oma sisäinen motivaatio.

Nuoret myös innostavat omalla esimerkillään muita nuoria yrittäjyyteen, työhön ja toimeliaisuuteen. Yrittäjyys vahvistaa nuorten kokemusta kuulumisesta omaan yhteisöön ja antaa myös mahdollisuuden kehittää omia taitoja. Olisikin tärkeää, että asuinpaikkakunnasta riippumatta jokaisella nuorella olisi mahdollisuus paitsi harrastaa myös kokeilla yrittäjyyttä turvallisessa ympäristössä ja rakentaa näin itselleen omannäköistä arvokasta tulevaisuutta.

 

Anu Raappana, tutkija