Viime vuosien aikana tuulivoimaloiden koon ja määrän kasvaessa taloudellisten hyötyjen rinnalla yhä suurempaa roolia on ottanut hankkeen sosiaalinen hyväksyttävyys. Tuulivoima on osa vihreää siirtymää ja sähköomavaraisempaa Suomea, mutta voimalat voimajohtoineen muuttavat maisemaa ja ovat väistämättä teollista rakentamista. Jotta hanke muuntuu valmiiksi tuulipuistoksi on hankkeen oltava kunnassa sosiaalisesti hyväksytty.
Luottamus ja sosiaalinen hyväksyttävyys eivät synny itsestään. Meillä ABO:lla on sosiaalista hyväksyttävyyttä hankkeissa työstetty jo pitkään. Olemme tehneet julkisen lupauksen, jolla vahvistamme yhteyttä paikallisyhteisöihin (Kestävyys ja strategia | ABO Energy). Julkinen lupauksemme koskee tärkeimpinä hankkeesta viestimistä, läsnäoloa paikkakunnalla sekä reiluja toimintatapoja, mutta se ulottuu myös hankkeen käytännön suunnitteluun.
Kasvot ovat meille tärkein työkalu luottamuksen rakentamisessa. Jokaisella hankkeella on oma projektijohtaja, jotka tunnetaan hankekunnissa ja joiden puoleen voi kääntyä asiassa kuin asiassa. Tutustumme paikallismedioihin, luomme suhteet toimittajiin ja kerromme proaktiivisesti mitä hankkeelle kuuluu.
Läsnäolo paikkakunnalla on meille periaatekysymys. Virallisten tilaisuuksien lisäksi vietämme aikaa paikkakunnalla, tapaamme kuntapäättäjiä, viranhaltijoita, kyläyhdistyksiä, tiehoitokuntia ja muita tärkeitä tahoja. Esimerkiksi osallistavat paikkatietopajat ovat osoittautuneet toimivaksi tavaksi yhdistää paikallisten tuntemus ja hankkeen suunnittelu: parhaimmillaan yhdessä löydämme hankkeessa ratkaisun, joka palvelee kaikkia osapuolia.
Hankkeen ympärillä on usein pieni aktiivinen joukko kriitikoita, joita ei saa sivuuttaa. Kriitikoiden avulla pääsemme käsiksi hankkeen kipukohtiin. Ratkaisevaa on kuitenkin löytää hiljainen kuntalaisten enemmistö, tunnistaa heidän huolensa ja saavuttaa heidän luottamus. Tämä enemmistö voi nimittäin kallistua kumpaan äärilaitaan vaan hankkeen edetessä kohden päätöksentekoa. Huolet saattavat kulkeutua vaikkapa paikallisen huoltoaseman kahvipöydässä ja näihin on meidän päästävä kiinni.
Väärä luulo on se, että hanke olisi ennalta määrätty ja valmis jo alkuvaiheissa. Hanke on pikemminkin prosessi, joka muotoutuu virallisen kaavoitus- ja YVA-menettelyn, käytyjen keskustelujen ja annetun palautteen myötä. Haluamme tehdä toteuttamiskelpoisia hankkeita, jotka mielletään kunnan omiksi, jolloin ne ovat kunnassa mahdollisimman helppo hyväksyä!
Elina Arponen työskentelee tiiminvetäjänä tuuli- ja aurinkovoimahankekehityksessä ABO Energy Suomella. Koulutukseltaan Elina on geologi ja KTM. Ennen uusiutuvan energian pariin siirtymistä hän työskenteli kaivosalalla ympäristö- ja lupa-asioiden parissa.