Voiko liiallinen kunnianhimo työelämässä olla haitaksi? Kunnianhimon vaikutuksesta hyvinvointiin on kirjoittanut mm. kasvatustieteen professori Juha T. Hakala. Hakalan mukaan iso sudenkuoppa syntyy, jos asetamme itsellemme jatkuvasti isoja tai epärealistisia tavoitteita.
Kun emme pääse niihin täydellisesti, tunnemme epäonnistumista ja riittämättömyyttä, vaikka matkan varrella olisi tullut useitakin pieniä onnistumisia. Unohdamme nauttia matkasta.
Tavoittelemme ehkä koko ajan jotakin liikkuvaa maalia, johon meillä ei ole mahdollista päästä, mutta joka kyllä ilmoittelee jatkuvasti, että nykysuorituksemme ei riitä. Ja kun tätä riittävän kauan kuuntelee ja alkaa uskoa siihen, uupuu tai masentuu. Tai alkaa alisuorittaa.
Hakalan ajattelua mukaillen: kunnianhimo olisi hyvä valjastaa pieniksi, konkreettisiksi askeleiksi, jotka vievät meitä haluamaamme suuntaan.
Aina näiden askeleiden ei ole tarkoituskaan tuntua kivalta, mutta jos ne pääasiassa tuntuvat ikäviltä, on hyvä miettiä voisiko niistä tehdä vielä pienempiä ja konkreettisempia. Ja lisäksi tarkistaa, kenen tavoitteita edistää.
Kunnianhimo voi viedä meidät ulkoisella mittapuulla vaikka kuuhun, mutta se ei takaa sitä koemmeko aitoa tyytyväisyyttä itseemme ja elämäämme. Elämä voi näyttää ulospäin tosi hienolta ja tuntua tosi kurjalta.
Jos tunnistat kamppailevasi hieman liikaa puskevan kunnianhimon kanssa, suosittelen keskustelemaan ystävän, puolison, kollegan, esihenkilön, coachin tai terveydenhuollon ammattilaisen kanssa.
Toisesta, hyvin henkilökohtaisesta kulmasta asiaa katsoo tanssija Sami Saikkonen, joka joutui onnettomuuteen, kävi lähellä kuolemaa ja on joutunut suhtautumaan omaan kyvykkyyteensä uudella tavalla. Saikkonen kertoo näin: ”Oppilaille olen opettanut, että ihmisellä on toiveminä ja todellinen minä. Ja mitä kauempana ne on toisistaan, sitä hankalampaa sulla on. Mutta sitten, kun ne yhdistyy, syntyy karisma. Siihen kohtaan syttyy valo.”
Valoisia aikoja kaikille!
Laura Rinne, palvelupäällikkö