Kunnilla avaimet tulevaisuuden investointeihin

Otto Swanljung, Metsähallitus14.8.2025

Vuosina 2024 – 2025 maassamme on julkistettu puolen sataa datakeskushanketta. Hankkeita noussee lisää erityisesti pohjoiseen. Myös tuulivoimarakentaminen jatkuu, joskaan ei aivan yhtä intensiivisesti kuin aiemmin. Kiinnostus teollisiin aurinkovoimahankkeisiin on myös lisääntynyt, vaikka suurin osa kasvusta on vielä pientuotannon puolella.

Monessa hankkeessa paikallinen kunta on avainasemassa. Kunta päättää, mihin uusiutuvan energian hankkeita tai datakeskuksia rakennetaan. Kunta vastaa kaavoituksesta ja maankäytön suunnittelusta sekä käsittelee rakennus- ja ympäristöluvat. Näiden prosessien nopeus ja sujuvuus vie hankkeita ratkaisevasti eteenpäin, kuten Joroisten kunnan esimerkki osoittaa.

Metsähallitus toimii samalla tavalla mahdollistajana kehittäen valtion maa-alueita aktiivisesti. Seulomme ja tunnistamme potentiaaliset alueet mm. uusiutuvan energian, teollisuuden tai datakeskusten käyttöön. Valmistelemme ja kilpailutamme hankkeet sekä vuokraamme alueet valituille toimijoille valtion puolesta pitkäaikaisilla sopimuksilla.

Mahdollistamme hankkeita ja tarjoamme asiantuntemuksemme kuntien ja kaupallisten kehittäjien käyttöön. Kaupallinen toiminta jää aina kumppaniyrityksen vastuulle. Näin valtion maat tuovat hyötyä sekä kunnalle että valtiolle. Kunnat voivat myös olla maanomistajia yhdessä valtion kanssa, jolloin yhteistyömallit monipuolistuvat entisestään. Metsähallituksen ja kuntien yhteishankkeet voivat synnyttää merkittäviä investointeja, työpaikkoja ja verotuloja – sekä vahvistaa kunnan roolia vihreän siirtymän edelläkävijänä.

Onnistuneen yhteistyön lopputulos tarjoaa kunnille uuden väylän elinvoiman ja investointien edistämiseen.

Miksi juuri nyt?

Metsähallituksen toimintaa ohjaava valtion omistajapolitiikka painottaa uusiutuvan energian tuotannon lisäämistä ja valtion alueiden aktiivista kehittämistä. Nyt on oikea hetki tarkastella valtion maita uusin silmin.

Kuinka kunta voi edetä?

  1. Tunnista valtion maat alueellanne – Metsähallitus auttaa.
  2. Keskustellaan mahdollisista käyttötarkoituksista.
  3. Käynnistä kaavoitusvalmistelu ajoissa – se on usein hankekehityksen pullonkaula.
  4. Rakenna yhteistyöverkostoja elinkeinoelämän ja energiatoimijoiden kanssa.

TULE KUULEMAAN LISÄÄ KUNTAMARKKINOILLE

Metsähallitus on mukana Kuntamarkkinoilla. Tule tapaamaan asiantuntijoitamme ja kartoitetaan, miten valtion maat voisivat tukea kuntasi elinvoimaa ja vihreää siirtymää!