Kuntien ja hyvinvointialueiden luottamushenkilöt ovat paljon enemmän kuin vain päätöksentekijöitä. He ovat vaaleilla valittuja yhteisön edustajia, joiden tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää organisaation toimintakulttuuria, joka heijastaa arvoja, vastuullisuutta ja kunnioitusta. Usein unohtuu, että luottamushenkilö toimii myös työnantajan edustajana – roolissa, joka vaatii harkintaa, esimerkillisyyttä ja kykyä nähdä kokonaisuuksia.
Työkulttuuri ei synny sattumalta. Hyvä kulttuuri vaatii tietoista rakentamista, vuorovaikutusta ja arvojen näkyväksi tekemistä – huonon kyllä saa tekemättä mitään. Jokaisen luottamushenkilön on syytä pysähtyä miettimään: millaista ilmapiiriä minä edistän?
Hyvään kulttuuriin kuuluu hyvä käytös. Häirintä, epäasiallinen kohtelu ja vallankäytön vääristymät eivät kuulu työelämään – eivätkä luottamustehtäviin. Jokaisella on oikeus tulla kohdelluksi kunnioittavasti ja oikeudenmukaisesti, riippumatta asemasta tai poliittisesta näkemyksestä.
Luottamushenkilöiden täytyy käyttäytyä luottamustoimessaan arvokkaasti tehtävän edellyttämällä tavalla. Tämä koskee myös käytöstä työntekijöitä ja viranhaltijoita kohtaan. Jos luottamushenkilö kohdistaa terveydelle haittaa tai vaaraa aiheuttavaa häirintää tai muuta epäasiallista käytöstä työntekijää tai viranhaltijaa kohtaan, on kunnalla ja hyvinvointialueella työnantajana velvoite ryhtyä toimenpiteisiin heti tiedon saatuaan.
Poliittisten toimielinten toiminnassa voi joskus esiintyä poliittisia kiistoja, luottamushenkilöiden välisiä erimielisyyksiä ja yksittäisen henkilön huonoa käytöstä. Luottamushenkilöiden väliseen epäasialliseen kohteluun on aina puututtava, vaikka kyse ei näissä tilanteissa olekaan työsuojeluasiasta. Mikäli puheenjohtaja havaitsee epäasiallista käytöstä, on hänen puuttuva siihen oma-aloitteisesti. Kunnanhallituksen on hankittava tarvittavat tiedot ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi ja arvioitava jatkotoimenpiteiden tarve.
Työturvallisuuskeskuksen kuntien ja hyvinvointialueiden toimialaryhmä yhdessä Kuntaliiton kanssa on tehnyt luottamushenkilöiden tueksi oppaan Epäasiallisen käytöksen käsitteleminen luottamuselimissä, joka auttaa tunnistamaan epäasiallista kohtelua ja selkeyttää epäasialliseen kohteluun puuttumisen periaatteita luottamushenkilötoiminnassa.
Ole rohkea päättäjä ja luo hyvää toimintakulttuuria!