Siirry reaaliaikaisesta talousjohtamisesta ennustavaan talousjohtamiseen

Piia Kujala, Greenstep Oy9.8.2024

Alati hupenevat taloudelliset varat aiheuttavat paineita julkisen talouden johtamiselle. Vaikka numeroiden katsominen taaksepäin kertoo meille jonkin verran, laadukkaassa talousjohtamisessa olisi kyettävä myös ennustamaan tulevaa. Nykyaikainen menestyvä organisaatio ei voi perustaa talouden raportointia vain osavuosikatsauksiin ja tilinpäätökseen, vaan tunnuslukujen seurannan tulee olla jatkuvaa, kokonaisvaltaista ja dataa on pystyttävä yhdistelemään eri lähteistä.

Järjestystä datakaaokseen

Tyypillisesti organisaatiot kamppailevat useiden erillisten järjestelmien kanssa, jolloin syy-seuraussuhteiden hahmotus vaikeutuu ja talouden kokonaiskuva hämärtyy. Vaikka data ei välttämättä virtaa sujuvasti eri toiminta-alueiden välillä, nykyaikainen raportointialusta voi koota talouden, henkilöstöhallinnon ja muun toiminnan raportoinnin yhtenäiseksi näkymäksi. Esimerkiksi toiminnanohjausjärjestelmän tietoja voidaan rikastaa HR-järjestelmän tiedoilla ja löytää sieltä uusia näkökulmia vaikkapa henkilöstön johtamiseen

BI Book: taktinen työkalu päätöksentekoon

BI Book on Microsoft Power BI:n päälle rakennettu raportointialusta, joka hakee tiedot suoraan kohdejärjestelmistä ja esittää ne visuaalisesti automatisoiduilla Power BI -dashboardeilla. Johto saa kattavan kokonaisvaltaisen kuvan liiketoiminnasta irrallisten tunnuslukujen sijaan. BI Book auttaa organisaatioita tiedolla johtamisessa, antaen johdolle ja esihenkilöille mahdollisuuden tehdä tietoon perustuvia päätöksiä ja ennustaa niiden seurauksia erilaisten skenaarioiden avulla.

Tiedolla johtamisesta kustannussäästöjä

Tiukan talouskurin alla erillinen raportointialusta on kustannustehokas tapa viedä organisaation tietoon perustuva johtaminen ja päätöksenteko uudelle tasolle. Bi Book hyödyntää olemassa olevia integraatioita ja raportointipohjia, mikä tekee käyttöönottoprosessista edullisen ja helpon. Raportit luodaan automaattisesti ja BI Book toimii niiden visuaalisena helposti käytettävänä esitysportaalina. Automaatiot vähentävät manuaalista työtä merkittävästi tai poistavat sen kokonaan. Tämä säästää sekä tiimin aikaa ja resursseja että vähentää inhimillisiä virheitä. Selkeät raportit ja ennusteet takaavat, että data on ymmärrettävässä muodossa, mahdollistaen keskittymisen analysointiin ja tietoon perustuvaan päätöksentekoon.

Tiedolla johtaminen ei ole vain muotisana, se voi olla kuntasi toimintatapa ja avain kustannustehokkaaseen kasvuun.

Ota meihin yhteyttä greenstep.fi