Lattia on olennainen osa jokaista rakennusta. Olipa kyseessä koulut, terveydenhuoltotilat, laboratoriot, julkiset palvelut, teollisuustilat tai vaikkapa kulkuvälineet – tilojen on täytettävä tilakohtaiset vaatimukset ja oltava turvallisia.

nora systems kuuluu osana lattiapäällystealan markkinajohtaja Interface Inc:iin ja toimitamme korkealaatuisia kumilattioita ja lattiaratkaisuja. Meille rakennukset ovat kokonaisvaltaisia järjestelmiä ja olemme asiakkaan mukana projektin kaikissa vaiheissa.

”Made in Germany”-laatu on kaikkien noran asiakkaiden maailmanlaajuisesti tuntema käsite. Luomme tuotteita, joissa on erinomaisia ja pysyviä etuja. Koko innovaatiovoimamme on ohjattu tuotekehitykseen. Innovaatio merkitsee meille jatkuvaa oppimista asiakkailtamme, markkinoilta ja ekologisesta kehityksestä. Velvollisuutemme on sekä ajatella että toimia kokonaisvaltaisesti ja tulevaisuussuuntautuneesti. Olemme olleet asiakkaidemme luottamuksen arvoinen vuodesta 1950 lähtien.

Interface ja nora sopivat täydellisesti yhteen, tuotevalikoimat täydentävät toisiaan ihanteellisesti. Yhdessä tarjoamme yhdistelmän tuotteita ja sovellusosaamista asiakkaillemme ympäri maailmaa, kuudella mantereella ja yli sadassa maassa.

Kumppanin verkkosivu:


https://www.nora.com/country/suomi/fi

Terveisiä Kuntamarkkinoiden osallistujille

"

Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan monipuolisesta kumilattiapäällystevalikoimastamme osastollemme 0A5!

"

Ota Yhteyttä


Susanna Kotkaslahti
Account Manager
+358 50 3870 003
susanna.kotkaslahti@interface.com

Janne Korhonen
Account Manager
+358 50 3387 209
janne.korhonen@interface.com

Tiina Chetram
Lead Developer Finland
tiina.chetram@interface.com
+358 50 4392 828

Jouni Koivisto
Myyntijohtaja Finland
jouni.koivisto@interface.com
+358 50 3825 200

Osasto: 0A5

Terveelliset ja turvalliset julkiset rakennukset

Jouni Koivisto, nora by Interface 28.6.2024
Tilastokeskuksen suorittaman ajankäyttötutkimuksen mukaan suomalaiset käyttävät ansiotyön, opiskelun ja kotitöiden ohessa lisääntyvästi aikaa vapaa-ajan harrastuksiin, kulttuuriin, liikuntapalveluihin ja liikkumiseen. Itse asiassa ansiotöihin käytetty aika on vähentynyt ja aikaa käytetään enemmän...