Hankintatietovaranto – askel kohti läpinäkyvämpää ja vaikuttavampaa julkista taloutta

Virpi Mustonen, valtiovarainministeriö & Juho Savonen, Valtiokonttori2.9.2025

Hankintatietovarannon kehittämisessä on edetty määrätietoisesti, mutta kuunnellen. Lainsäädäntötyössä olemme pyrkineet ottamaan huomioon sekä arviomuistion lausuntokierroksella esiin nousseet näkökulmat että kuulemistilaisuuksissa esitetyt huolenaiheet. Tavoitteena on ollut löytää tasapaino: miten saadaan hankintatietovarannon keskeisimmät hyödyt käyttöön, mutta vältetään tarpeetonta hallinnollista taakkaa uusien tietojen muodostamisesta. Eräänä osoituksena tasapainon hakemisesta on, että hallituksen esitystä valmisteleva työryhmä on luopumassa puitejärjestelyiden sisäisten jälki-ilmoitusten tekemistä koskevasta toimenpiteestä.

On selvää, että hankintatietovaranto tuo mukanaan muutoksia toimintatapoihin ja järjestelmiin. Tämä ei ole pelkästään haaste, vaan myös mahdollisuus. Yhteiskunnalliset hyödyt – kuten parempi tiedolla johtaminen, läpinäkyvyys ja vaikuttavuuden arviointi – ovat merkittävästi suurempia kuin muutoksista aiheutuvat kustannukset. Kun julkiset hankinnat ovat paremmin analysoitavissa, voidaan resurssit kohdentaa tehokkaammin ja päätöksenteko perustaa ajantasaiseen tietoon.

Kehitystyö etenee konkreettisesti ostolaskutietojen toimittamisen pilottien kautta. Olemme saaneet mukaan seitsemän innostunutta ja motivoitunutta pilottiorganisaatiota. Pilotit eivät ole vain teknisiä kokeiluja, vaan myös oppimisprosesseja. Niistä toivotaan syntyvän uutta tietoa ja käytännön oivalluksia siitä, miten ostolaskutiedot voidaan toimittaa mahdollisimman sujuvasti ja vaikuttavasti. Kuuntelemme myös hankkeessa tarkalla korvalla, jos jokin sisältö osoittautuu ensi vaiheessa haastavaksi, ja pyrimme havaintojen perusteella määrittämään ensimmäistä virallista tietosisältöä ja toimittamisen aikatauluja.

Tavoitteena on saada hankintatietovarantoa koskeva hallituksen esitys lausuntokierrokselle vielä vuoden 2025 aikana. Ajatuksena on, että ostolaskutietojen toimittaminen alkaisi porrastetusti ensin valtion tiedoista ja seuraavassa vaiheessa vuorossa olisivat hyvinvointialueet ja kunnat. Hankinnoista ilmoittamisen muutokset astuisivat voimaan pian lain vahvistamisen jälkeen.

Entä tiedon laatu? On tunnustettava, että esitetyt muutokset ovat merkittäviä ja niiden toimeenpano vie aikaa. Ensivaiheessa tiedot eivät ole niin kattavia tai laadukkaita kuin toivomme. Mutta jostain on aloitettava. Jo osittainenkin tieto avaa uusia mahdollisuuksia analysoida, ymmärtää ja kehittää julkisia hankintoja.

Tule juttelemaan kanssamme Kuntamarkkinoille osastolle 0K8!