Täyttä höyryä kohti Kuntamarkkinoita

Tapahtumatiimi on jälleen täysilukuisena tuotannon parissa varmistamassa, että kaikki on reilassa reilun kuukauden kuluttua. Paljon on vielä tehtävää, mutta paljon on saatu jo valmiiksikin. On huikeaa päästä jälleen näkemään, miten Kuntatalo täyttyy puheensorinasta ja kohtaamisista. Odotamme teitä jo kovasti.

Kokoamme parhaillaan kumppaneiden mainoksia messulehteen, joka saa sähköisen version rinnalle Kuntatalolla jaettavan printtilehden. Messulehdessä on kumppaneiden lisäksi kaikki, mitä tarvitsee tietää onnistuneen tapahtumakokemuksen syntymiseksi. Muistathan ilmoittautua ennakkoon! Ennakkoilmoittautuneena saat kaulanauhan ja kotelon nopeasti sisääntulon yhteydessä. Paikan päällä on tuttuun tapaan Kuntatalon neliöt hyvin tuntevia oppaita ja opiskelija-avustajia eri korkeakouluista opastamassa kävijöitä.

Ohjelmaa on tänä vuonna ennätysmäärä. Kaksipäiväinen ohjelma koostuu Kuntaliiton seminaareista ja hackathonista, kuntien omista käytännöistä ja kumppaneiden tietoiskuista. Lisäksi Kuntalehden toimitus haastattelee kiinnostavia vieraita Kuntatalon kahvilassa sijaitsevalla lavalla. Kuntaliiton ja kuntien ohjelma järjestetään Kuntatalolla olevalle yleisölle. Verkossa on katsottavissa suorina lähetyksinä ainoastaan keskiviikkona kello 10 alkava suosittu Puoluejohtajapaneeli sekä tapahtuman toiseen aamuun yleisön herättelevä Huomenta kunnat kello 9. Molempia voi seurata myös paikan päällä.

Ohjelman löydät messulehden lisäksi verkkosivuilta ja tapahtumasovelluksesta. Kirjautumalla sovellukseen pääset osallistumaan verkossa järjestettävään kumppaneiden ajankohtaiseen ohjelmaan. Tietoiskuja on tarjolla eri toimialoilta. Osa kumppaneiden tietoiskuista järjestetään lisäksi Kuntatalolla.

Tavataan 14.-15.9. Kuntatalolla!