Päämääränä kuntien tuottavuuden parantaminen: Kuntaliiton Älykäs kuntatuottavuus -ohjelma

Kuntaliiton Älykäs kuntatuottavuus -ohjelman ydintavoitteena on tukea kokonaisvaltaisesti ja eri keinoin kuntien tuottavuuden parantamista. Ohjelman lähtökohtana on toimintakulttuurin muutos ja johtaminen. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka digitalisaatio tarjoaa kunnille paljon mahdollisuuksia tehostaa toimintaa, ei panostaminen pelkästään teknologiaan riitä, Tarvitaan myös muutoksia arjen työskentelytapoihin ja siihen, miten arjen työtä johdetaan.

Älykäs kuntatuottavuus -ohjelma koostuu neljästä omalla aikataulullaan ja suunnitelmallaan etenevästä osa-alueesta, joiden toiminta ja tuotokset täydentävät toisiaan. Osa-alueet ovat Kiihdyttämö, Tuottavuuden mittaaminen, Osaamisen ja johtamisen kehittäminen sekä Yhteinen digitaalinen perusta. Osa-alueiden teemoilla pyritään vastaamaan jo tunnistettuihin haasteisiin. Tukea on kaivattu hankeprosessien valmisteluun, vertailukelpoisen datan hyödyntämiseen ja mittaamiseen sekä uusien kehittämismahdollisuuksien tunnistamiseen ja johtamiseen. Lisäksi on kaivattu esimerkiksi yhteisiä toimintamalleja Tervetuloa kuulemaan tarkemmin ohjelman ja sen osa-alueiden toteutuksesta, tavoitteista, aikatauluista ja osallistumismahdollisuuksista!

Ajankohta:

Keskiviikko 16.9.2026
12.15 - 12.45

Tila:

B3.1

Aihealue:

Digitaalisuus
Johtaminen
Kehittäminen
Kuntatalous

Puhujat:

Niina Erkkilä,Kuntaliitto
Elisa Kettunen,johtaja, digitalisaatio ja tietoyhteiskunta,Kuntaliitto

Järjestäjä:

Kuntaliitto, Strategia