Kuntien rooli työttömyysturvan rahoittajina laajeni kuluvana vuonna. Aiemmin kunnat rahoittivat pitkäaikaistyöttömyyttä eli käytännössä osan työttömyysturvasta, kun sitä oli maksettu yli 300 päivää. Tämän vuoden alusta alkaen rahoitusvastuu koskee yli 100 päivää työttömyysturvaa saaneita.
Monessa kunnassa tämä on konkretisoitunut kasvavina maksuina. Kela tilastoi tammi-toukokuun aikana jo yli 280 miljoonan euron edestä näitä maksuja, ja vaikka suurin osa summasta kertyy pitkäaikaistyöttömyydestä, myös ansiopäivärahojen osuus on merkittävä.
Miten tähän kasvavaan rahanmenoon voi vaikuttaa? Nopeuttamalla työllistymistä.
YTK Työttömyyskassaan kuuluu yli 520 000 palkansaajaa, ja kuukausittain jopa 40 000–50 000 jäsentämme etsii aktiivisesti työtä. Tavoitteemme on sama kuin kunnilla: työnhakijoiden nopea työllistyminen. Se tukee niin ihmisten hyvinvointia kuin kuntataloutta, sillä työllistyminen pienentää kuntien maksuosuuksia ja vahvistaa elinvoimaa kasvavien palkkatulojen kautta.
Tarjoamme jäsenillemme jo monipuolisia palveluita työllistymisen tueksi. Tänä syksynä otamme käyttöön uraauurtavan, kognitiiviseen tekoälyyn perustuvan apurin, joka tukee työllistymistä aivan uudella tavalla. Headain kehittämä palvelu analysoi työnhakijan osaamista laajasti ja ehdottaa luovasti paikkoja, jotka voisivat sopia hakijalle, vaikka hän ei itse olisi niitä huomannut.
Samalla kehitämme YTKBarometri.fi-datapalvelua, joka laajenee syksyllä työllisyysaluekohtaisiin lukuihin ja ennustavaan malliin. Kunnat voivat seurata oman alueensa työttömyystilannetta reaaliaikaisesti ja ennakoida tulevaa kehitystä. Tämä antaa arvokasta tietoa työllisyyspalveluiden suunnitteluun ja ennakointiin.
Kutsumme kaikki työllisyydestä ja elinvoimasta vastaavat mukaan kokeilemaan palvelujamme ja rakentamaan yhdessä ratkaisuja, joilla saamme ihmiset takaisin työelämään nopeammin. Kääritään hihat ja rakennetaan paremmilla palveluilla kestävää työllisyyttä. Se on yhteinen etumme, ja samalla kunnat voivat säästää merkittäviä summia.
Jos haluat kuulla lisää siitä, miten tekoälyapuri ja reaaliaikainen työttömyystieto voivat auttaa kuntaasi, ota yhteyttä. Työllistyminen on paras säästötoimi – ja siinä me voimme auttaa.
Auli Hänninen
toimitusjohtaja, YTK Työttömyyskassa