Kestävät kunnat vuoden 2020 Kuntamarkkinoiden teemana

Ensi syksyn Kuntamarkkinoiden asiantuntijaohjelma kietoutuu kestävän kehityksen teemojen ympärille ja torstaipäivän, eli Taloustorstain, ohjelman painopiste on kuntataloudessa ja taloudellisessa kestävyydessä. Vuoden suurimman kuntatapahtuman ohjelma julkaistaan toukokuun alkupuolella Kuntamarkkinoiden uusitussa verkkopalvelussa.

Kannattaa seurata kevään aikana julkaistavia päivityksiä uudistuksista, järjestelyistä ja oheispalveluista. Kuntamarkkinat on myös Twitterissa ja Facebookissa. Tapahtuman aikana kävijöille jaetaan uusi messulehti.

Verkostoituminen on tärkeässä roolissa ajankohtaisen ja ajantasaisen tiedon lomassa tuhatpäisen kävijäjoukon saapuessa Kuntatalolle. Kaikkien osallistujien käytössä on tapahtumasovellus, jonka avulla on mahdollista sopia tapaamisia jo etukäteen. Kuntalehden kohtaamispiste löytyy tuttuun tapaan kolmannesta kerroksesta.

Lähes kaikki osastopaikat on tällä hetkellä varattu. Lähetämme näytteilleasettajille ohjeet tietoiskuaikojen varaamiseksi ja kutsun elokuussa pidettävään infotilaisuuteen. Toivomme myös näytteilleasettajilta teeman huomioimista omissa tietoiskuissaan ja osastotoiminnassaan.

Osallistu, vaikuta ja verkostoidu – Tavataan Kuntamarkkinoilla 9.-10.9.2020!