Uudenmaan liitto on tulevaisuuden tekijä 1,7 miljoonan asukkaan maakunnassa. Olemme strateginen suunnittelija, aluekehitystoimien yhteen sovittaja ja maakuntakaavoittaja 26 kunnan alueella. Päätöksenteossamme kuuluu alueen kuntien ääni, mikä erottaa meidät muista aluehallinnon toimijoista.

Kehittämis- ja suunnittelutyömme lähtökohdat ovat maakunnan kansainvälisyys ja vetovoima sekä asukkaiden hyvinvointi. Kunnianhimoisen strategiamme mukaisesti haluamme olla maailmanluokan kehittäjä.

Kuntamarkkinoilla olemme mukana neljällä kärkiteemalla:

Uudenmaan kiertotalouslaakso on liiton kärkihanke, joka toimii hiilineutraalien ratkaisujen kiihdyttämönä ja vie kohti Uudenmaan tavoitetta olla hiilineutraali vuonna 2030. Uudellamaalla on hyvät edellytykset kiertotaloutta vauhdittavalle innovaatiotoiminnalle: paljon yrityksiä ja materiaalivirtoja, tehokas jätehuolto, tiivis väestörakenne sekä korkeatasoista tutkimus- ja kehitystyötä. Laakson pääteemoja ovat muovi ja elektroniikka sekä rakennus-, ruoka- ja tekstiiliteollisuus.

Maakuntakaavoilla päätämme yhdyskuntarakenteen suuret linjaukset pitkälle tulevaisuuteen ja ohjaamme kuntien kaavoitusta. Suunnittelemme, millaista tulevaisuuden Uuttamaata tavoittelemme väkiluvultaan suurimmassa ja ripeästi kasvavassa maakunnassa. Tavoitteinamme ovat kasvun kestävä ohjaaminen ja alueiden välinen tasapaino, ilmastonmuutokseen vastaaminen, luonnon kestävä käyttö, hyvinvoinnin ja vetovoimaisuuden lisääminen sekä alueen kilpailukyky.

Liikennejärjestelmätyö kansallisen ja kansainvälisen liikenteen ja logistiikan solmukohdassa on keskeistä. Uusimaa sijaitsee kahden Euroopan laajuisen TEN-T-ydinverkkokäytävän risteyskohdassa. Rahti- ja matkustajamäärät ovat suuria. Vastuullamme on liikennejärjestelmäsuunnitelmien laatiminen Itä- ja Länsi-Uudellemaalle sekä näiden koordinointi.

TE-uudistuksessa onnistuminen Suomen ylivoimaisesti suurimmalla työssäkäyntialueella on koko maan näkökulmasta kriittistä. Vieraskielisten osuus on suuri, ja kolmannes Suomen työttömistä asuu Uudellamaalla. Työllisyysfoorumi-hankkeessa kuntien ja ELY-keskuksen kanssa haluamme varmistaa, että työllisyys- ja elinkeinopalvelut siirtyvät onnistuneesti TE-toimistosta kuntiin.

Kumppanin verkkosivu:


https://uudenmaanliitto.fi

Terveisiä Kuntamarkkinoiden osallistujille

"

Kerromme näistä teemoista miellämme lisää osastollamme Kuntatalon 3. kerroksessa. Tervetuloa juttusille!

"

Ota Yhteyttä


Outi Ervasti
Kehittämispäällikkö
outi.ervasti@uudenmaanliitto.fi
040 721 2131

Osasto: 3S39

Uusimaa – reilusti edellä

Outi Ervasti, Uudenmaan liitto 24.7.2023
Uudenmaan liiton vision mukaisesti Uusimaa on reilusti edellä. Se tarkoittaa, että suurimpana maakuntana kannamme vastuuta ilmastonmuutoksen hidastamisessa koko Suomen eduksi sekä edistämme hyvinvointia eriarvoisuutta vähentäen. Kuntamakkinoilla olemme mukana neljällä kärkiteemalla,...